Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusuolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusuolaiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pyhäpäivän aamupala

Sunnuntai on ainoa päivä, jolloin ehdin syödä rauhassa aamupalan. Tai yleensäkin syödä aamupalan. Koska sunnuntaiaamuna ei yleensä ole kiire mihinkään, on kiva tehdä kahvin lisäksi jotain muuta kuin vain voileipää. Vaikka yleensä haluan tehdä aina kaiken alusta asti itse, niin silti on (onneksi) sellaisiakin juttuja, joita ei tarvitse tai kannata tehdä aivan kokonaan itse. Tässä yksi hyvä esimerkki.

Mun pyhäpäivän aamupala on siis kahvi ja cheddar-croissantit! Niiden tekoon saa valmiita croissant-pohjia ja lisäksi vain cheddaria ja kananmunia. Tosin kananmunatkaan ei oo välttämättömiä. Aloita aamupalan teko laittamalla uuni lämpenemään 200 asteiseksi.


Croissant-paketissa taikinapohjat ovat rullalla, valmiiksi leikattuina. Aivan naurettavan helpoksi tehty tää homma!


Irroita taikinapohjat toisistaan leivinpaperin päälle.


Lisää taikinapohjien päälle haluamasi määrä cheddaria. Mun mielestä puolikas viipale on ihan riittävä. Cheddarin kaveriksi voi halutessaan laittaa myös keittokinkkua tai tomaattia.


Rullaa croissantit ja painele reunat kiinni, jotta cheddar ei sulaessaan valu ulos. Voitele kananmunalla tai sitten vedellä taikka maidolla. Kananmuna antaa rapeimman pinnan. Croissanttien pinnalle voi laittaa koristeeksi jotain maustetta, esimerkiksi paprikajauhetta. Tässä kuvassa on basilica-ruohosipulia. 


Paista croissantteja noin 10-15 minuuttia. Pinta saa olla mielestäni ihan reilusti tummunut, jotta sisus ei jää raa'aksi. Eli croissantit uuniin, kahvinkeitin päälle ja lehden hakuun!


Rentouttavaa sunnuntaita!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Helpot ja nopeat pikkutarjoiltavat


Joskus juhlia tai illanistujaisia järjestäessä se ajanpuute vaan yllättää. Yleensä haluan tehdä kaikki tarjoiltavat alusta asti itse, mutta toisinaan pieni "huijaus" ei ole pahaksi. ;) Tässä pari ohjetta kevään ja kesän juhliin, jotka saa tehtyä hetkessä, jotka maistuvat todella hyvältä ja näyttävät hienolta!


Kauppojen pakastealtaista löytyy mm. tämän näköisiä pakkauksia, jotka sisältävät tuulihattuja! Tuo sisällä oleva kermainen täyte on aivan ihanan makuista ja pienellä tuunauksella, näistä saa vielä herkullisempia. Ja hei, mikä parasta! Nämä ovat todella edullisia tarjoiltavia. Tuo 20 kappaleen pakkaus maksaa n. 1,70€. :)


Eli sulata suklaata pieneen kulhoon ja dippaa tuulihatut suklaaseen. Suklaan pinnalle voi painella koristeeksi mitä tahansa juhlan teemaan (ja syötäväksi....) sopivaa. Ja voihan tuo dipattava suklaa olla myös valkoista tai sitten voisi käyttää Candy Melts -nappeja! En muista, olenko maininnut noita Candy Meltsejä tarkemmin tässä blogissa. Leivontakaupoista niitä kuitenkin saa. :)


Suolaisia pikkutarjoiltavia saa tehtyä Ruissipseistä ja tuorejuustosta. Näistä tuli mun uusi suosikki! Tuorejuusto voi luonnollisesti olla mitä makua tahansa, mä tykkään eniten ruohosipulista. Ja mun mielestä se on suht neutraali valinta esimerkiksi juhliin. Näitä pikkuherkkuja tehdään siis levittämällä hieman tuorejuustoa ruissipsin päälle ja koristeluun voi käyttää erilaisten yrttien lehtiä. Valmiista ruissipsiherkuista ei ole kuvaa, koska en ehtinyt ottaa. :) Niin nopeasti nämä katosivat lautaselta! Jos haluaa hieman ruokaisempia pikkuherkkuja, voisi tuorejuustoon sekoittaa esim. tonnikalaa tai kinkkua ja laittaa pinnalle tomaattia tai kurkkua.