tiistai 29. marraskuuta 2011

Jääkiekkoilijan synttärikakku


Ja nyt vihdoinkin tarkempaa tarinaa lätkäkakusta! Kuvat ovat odotelleet koneella jo pitkään, jotta vain joku ehtisi ne siirtää blogiin pienen tarinan kera. Julkaisuvuoroaan odottelee läppärin uumenissa myös nuoremman tyttäreni 1-vuotiskakku! Tässä kuitenkin pieni kertomus lätkäkakun synnystä. ;)

Kakkupohjat tein uuninpellillä. Ohje pohjien tekoon löytyy tästä blogista käyttämällä vasemman reunan hakukenttää. Kakun sisällä on kahta eri täytettä. Vaaleanpunainen on sekoitettu kermavaahdosta ja Valion mansikkarahkasta. Keltainen täyte taas on kermavaahtoa, jonka lisukkeena on raastettua valkosuklaata ja hieman sitruuna-aromia. Keltainen väri tulee ihan reilusti väripurkista. Kakun pinta on tasoitettu kermavaahdolla. ja reunat täytevaahdoilla.


Jääkiekkokentän pinta on tehty kauppojen leivontahyllyn uutuudesta, eli kaulittavasta vaahtokarkin makuisesta kuorrutteesta. Itse en päässyt kakkua maistamaan, mutta ainakin tuon uutuuskuorrutteen käsittely oli niin helppoa, että käytän sitä takuulla toistekin!


Googlailin pitkään jääkiekkokentän "kuviointia" ja miehen tuomio oli, että nuo maalien lähellä olevat ympyrät ovat liian reunassa... Mutta, mulle ne kelpasi! :) Painoin ympyrät kuorrutteeseen keittiöstä löytyvillä sopivan kokoisilla purkkien ym. kansilla. Kentän viivat on painettu pintaan viivottimella.


Kaikki pinnan kuviot on tehty Dr. Oetkerin valmiilla koristelugeeleillä ja -kuorrutteilla. Keskiympyrässä oleva Vaasan Sportin logon pohjalla on Kick-lakua, sitten sokerimassaa ja viimeistely on tehty niin ikään Dr. Oetkerin tuubeilla. Jäkispelaajat ovat synttärisankarin omasta kokoelmasta.


Reunan pursotukset tein ihan viimeisenä. Oli muuten melkoinen työmaa saada kermavaahdosta tummanpunaista ja mustaa ilman pastavärejä! Pastavärien taika on siis siinä, että niitä tarvii vain murto-osan markettien nestemäisiin väreihin verrattuna. Mutta kummasti vaahdot tummuivat, kun jaksoi sekoittaa, lisätä väriä ja taas sekoittaa.


Ja vielä kuvat kakusta jokaisesta mahdollisesta suunnasta. ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti