torstai 27. joulukuuta 2012

Angry birds -kakku

Tänä syksynä tein ensimmäisen Angry birds -aiheisen täytekakun. Oonkin odotellut jo pidemmän aikaa, että milloin tulee ensimmäinen tilaus tästä aiheesta. ;) Tämä änkkärikakku meni 2-vuotiaan Klaidin synttäreille!


Punaisen linnun tekoon käytin mun suosikkiainesta, eli Kick-lakua ja lisäksi marsipaania. Kaupoissa myydään sellaisia käteviä marsipaanipaketteja, joissa on montaa eri väriä pieni pala. Just tämän kaltaisiin koristeisiin se on aivan loistava paketti.

Tulostin ensin haluamani kokoisen änkkärin paperille ja piirsin sen voipaperille. Voipaperin leikoin kaavoiksi eri värien mukaan.


Tausta on kokonaan Kick-lakua ja siihen päälle liimasin sokerikuorrutteella marsipaanista leikatut osat.



Nokka ja silmät on maalattu Dr. Oetkerin koristegeeleillä, jotka kovettuu huoneenlämmössä.


Tässä paperimalli ja valmis sokeriversio.


Possut tein samalla tekniikalla. Jos olis ollut enemmän aikaa, niin olisin tehnyt myös possuille mustan tausta.



Mallailin koristeelle ensin sopivaa paikkaa kakun päältä ja ennen sen kiinnittämistä värjäsin sinisellä tomuvärillä kakun pintaa hieman tummemmaksi.


Kaikki koristeet on kiinnitetty samoilla koristegeeleillä.







1 kommentti: