lauantai 10. syyskuuta 2011

Omenainen kastekakku

Tässäpä on nyt se lopputulos, johon sokerilehdet päätyivät. Eli pienen pojan ristiäiskakkuun! Enpä ole muuten aikaisemmin käyttänyt omenaa kakkujeni täytteenä, mutta nyt piti kokeilla, kun se tuntui sopivan niin hyvin tilauskakun toivottuihin värisävyihin.

Kakun pohja on tavallinen vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä on omenasoseen lisäksi valkosuklaavaahtoa, sekä "sitrusvaahtoa". Lainausmerkit siitä syystä, että sitrusvaahto tarkoittaa tässä tapauksessa vain sitruuna-aromilla maustettua kermavaahtoa, jossa oli myös aavistus omenaa seassa.


Sekoitin keskenään omenasosetta sekä omenahilloa. Sose yksinään oli aika laimean makuinen ja hillo sellaisenaan olisi ollut liian makea. Näitä yhdistelemällä tuli hyvä lopputulos!


Sokerilehtien alle kaulin ohuen kerroksen sokerimassaa. Ja sokerimassan alla täytyy tietysti olla myös kostukekerros, joka oli tällä kertaa samaa kuin kakun täyte. Jos sokerimassan länttää suoraan kakkupohjan päälle, se todennäköisesti kuivahtaa ikävän koppuraksi.


Päivänsankarin nimen kirjoitin kakun päälle ennen kermapursotusten tekoa. Se on sen verran tarkaa puuhaa ja aina joskus käsi tekee pienen virheliikeen ja silloin olisi kermat lintassa. 




sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sokerilehdet


Kaupan hyllyltä löytyvät koristelehdet ovat mielestäni aika pliisun näköisiä ja kaikkea muuta kuin aidon oloisia. Niinpä päädyin tekemään tilattuun kakkuun koristelehdet itse.

Värjää sokerimassa haluamasi väriseksi nestemäisillä väreillä tai pastaväreillä. Värjäyksestä löytyy lisää postauksesta Sokerikukkatehdas.


Kaulitse sokerimassa tomusokeria apuna käyttäen. Tarkista, että levy irtoaa hyvin pöydän pinnasta.


Lehden muotteja löytyy ulkoilmasta lähes loputon valikoima. Pese ja kuivaa lehdet ennen käyttöä. Mitä syvemmät uurteet lehdessä on, sitä paremman näköinen jälki. Paina lehti joka puolelta kiinni sokerimassaan. Jos levyä ei ole kaulittu liian ohueksi, voi lehtikuvion painaa sokerimassaan melko voimakkaasti.


Nosta lehti irti massasta ja leikkaa sokerilehti irti veitsellä.


Laita sokerilehti kuivumaan folion päälle ja lisää alle pieniä folion palasia, jotta lehti kuivuu kauniiseen muotoon.


Tässä pieni kurkistus siihen lopputulokseen, johon nämä sokerilehdet päätyivät. ;)