sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pyhäpäivän aamupala

Sunnuntai on ainoa päivä, jolloin ehdin syödä rauhassa aamupalan. Tai yleensäkin syödä aamupalan. Koska sunnuntaiaamuna ei yleensä ole kiire mihinkään, on kiva tehdä kahvin lisäksi jotain muuta kuin vain voileipää. Vaikka yleensä haluan tehdä aina kaiken alusta asti itse, niin silti on (onneksi) sellaisiakin juttuja, joita ei tarvitse tai kannata tehdä aivan kokonaan itse. Tässä yksi hyvä esimerkki.

Mun pyhäpäivän aamupala on siis kahvi ja cheddar-croissantit! Niiden tekoon saa valmiita croissant-pohjia ja lisäksi vain cheddaria ja kananmunia. Tosin kananmunatkaan ei oo välttämättömiä. Aloita aamupalan teko laittamalla uuni lämpenemään 200 asteiseksi.


Croissant-paketissa taikinapohjat ovat rullalla, valmiiksi leikattuina. Aivan naurettavan helpoksi tehty tää homma!


Irroita taikinapohjat toisistaan leivinpaperin päälle.


Lisää taikinapohjien päälle haluamasi määrä cheddaria. Mun mielestä puolikas viipale on ihan riittävä. Cheddarin kaveriksi voi halutessaan laittaa myös keittokinkkua tai tomaattia.


Rullaa croissantit ja painele reunat kiinni, jotta cheddar ei sulaessaan valu ulos. Voitele kananmunalla tai sitten vedellä taikka maidolla. Kananmuna antaa rapeimman pinnan. Croissanttien pinnalle voi laittaa koristeeksi jotain maustetta, esimerkiksi paprikajauhetta. Tässä kuvassa on basilica-ruohosipulia. 


Paista croissantteja noin 10-15 minuuttia. Pinta saa olla mielestäni ihan reilusti tummunut, jotta sisus ei jää raa'aksi. Eli croissantit uuniin, kahvinkeitin päälle ja lehden hakuun!


Rentouttavaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Meillä syötiin tänään aamupalaksi juuri samanlaisesta taikinapurkista kotoisin olevia croissanteja suklaa- ja aurajuustotäytteillä :D

    VastaaPoista
  2. Voi että nuo croisantit on hyviä! Mekin syöty pari kertaa, voiskin taas ostaa jääkaappiin varaksi ,)

    VastaaPoista