maanantai 7. maaliskuuta 2011

Daim 'n lime -juustokakku


Olen pyöritellyt mielessäni useampaakin ideaa juustokakkujen suhteen ja tässä sainkin yhdistettyä niistä jo monta! Limen käyttö leivonnassa on nyt niin IN, että se alkaa jo kyllästyttää, mutta tähän kakkuun se sopi niin hyvin, että oli pakko käyttää. Myös uskollinen testiryhmäni vakuutteli kakun olevan herkullista. ;)


Pohja:

1 pkt Dops-keksejä
50g voita

Täyte:

200g Philadelphia-tuorejuustoa
3 tl vaniljasokeria
4dl luomuvispikermaa
3 rkl sokeria
1 lime
3 liivatetta

Kuorrute:

1 pss Daim-rakeita
100g tummaa suklaata
50g valkosuklaata


Nämä Dops-keksit on ihan huippuhyviä! Ja kuten arvelinkin, niistä sai todella hyvän juustokakun pohjan. Murenna keksit hienoksi. Itse käytän aina tehosekoitinta, jotta kekseistä saa tasaisen pientä murua.


Sulata kattilassa 50g voita. Vähempikin voi saattaisi riittää. Oma pakettini oli tosin kahta keksiä vajaa, koska söin kaksi aamukahvin kanssa. :D Kaada keksimurut kattilaan ja sekoita tasaiseksi.


Levitä keksiseos irtipohjavuoan pohjalle. Vuokaan voi laittaa leivinpaperin alle, niin kakkua saa helpommin siirreltyä, mutta ilmankin pärjää.


Laita tässä kohtaa liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuustoon vaniljasokeri. Samalla juustoa kannataa sekoitella notkeammaksi, niin se on helpompi lisätä kerman sekaan.


Luomuvispikermaa en ole aiemmin huomannut kaupan hyllyllä, kun niin tottuneesti aina ottaa Flora vispiä. Mutta kun kerran oli luomuvaihtoehtokin, niin toki otin sen! Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi ja ota vaahdosta 2 desiä talteen kuorrutetta varten erilliseen kulhoon. Sekoita sitten tuorejuusto vaahdon joukkoon.


Purista limestä mehut kattilaan, anna kiehahtaa ja sekoita lioteut liivatteet joukkoon. Sekoita sitten limemehu täytteen sekaan.


Kaada täyte vuokaan ja laita kakku jääkaappiin noin tunniksi. Aiemminkin voi kuorrutteen lisätä, jos täytteen pinta ei ole kovin pehmeä.


Sulata suklaa mikrossa. Fazerin leivontasuklaan ohjeessa taitaa lukea, että suklaa tulisi sulattaa mikrossa 30 sekunnin erissä. Omasta mielestäni tuo 30 sekkaa on liikaa, ainakin jos mikron tehot on täysillä. Sillä saa kyllä suklaan kärähtämään. 10-15 sekuntia kerrallaan on parempi.


Sekoita suklaa täytteestä otettuun kermavaahtoon ja levitä seos kakun päälle.


Painele täytteen sekaan Daim-rakeita ja laita kakku jääkaappiin vielä noin tunnin ajaksi.


Irroita vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilualustalle. Tähän kakkuun tein koristereunat tummasta suklaasta samalla tavoin kuin bebé-kakkuun. Jos reunoille haluaa kirjoitella tekstiä, täytyy muistaa kirjoittaa peilikuvana. :) Mutta sehän onnistuu helposti, kun kirjoittaa haluamansa tekstin lyijykynällä leivinpaperille, kääntää paperin nurinpäin ja laittaa malliksi muovisuikaleen alle. Tähän kakkuun kirjoittelin Daim 'n lime!  :)

6 kommenttia:

  1. Kai sä ymmärrät, että tästä lähtien JOKAISESSA pesäpirkkotapaamisessa sun oletetaan tarjoilevan jotain megalomaanista herkkukakkua?

    VastaaPoista
  2. Heti kun saadaan kaikki Pirkot kasaan, niin takuulla teen megalomaanisen herkkukakun! ;)

    VastaaPoista
  3. Tästä tuloo ehkä mun uusi suosikkikakku!! Taidan soveltaa ohjeen 15 sentin vuokaan, niin saa herkutella koko kakun yksin. ;) Noh, ehkä ei! :D Ja hyvä idea noi Dops-keksit! Mä saan Dominoista tehtyä niin kovan pohjan, ettei meinaa kakkulapiot siihen pystyä! Nämä siis tästä lähtien pohjavärkeiksi! ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä kokeiltiin tehdä tätä kans. Pohja noilla Dops-kekseillä tuli ihan liian makeaksi, toki en tykänny kekseistä yksistäänkään. Meillä pysytään jatkossakin siis Dominoissa :)

    VastaaPoista
  5. anna: Nooh, ehkä se on ihan odotettua, että ei tykkää keksipohjasta, jos ei tykkää kekseistä yksistäänkään... ;)

    VastaaPoista
  6. Oli todella herkullista, kiitos reseptivinkistä! (Tein päällisen pelkästään tummasta suklaasta ja oli hyvä niinkin)

    VastaaPoista