sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kakkupohja uuninpellillä




Tällä ohjeella tein pohjan valkosuklaiseen kerroskakkuun ja samalla ohjeella aion tehdä myös pääsiäiskakun hieman myöhemmin. ;) Pahoittelut Annalle, että tämä ohje tulee blogiin vasta nyt. Hyvä kuitenkin, että soitit ja sait reseptin puhelimitse! :)



4 munaa
2dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
(Jos haluat tumman pohjan,
lisää 2-3 rkl kaakaojauhetta.)

Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Jos teet taikinan kaksinkertaisena, kannattaa leivinpapereita laittaa kaksi. Tällä ohjeella tehtyä kakkupohjaa ei voi leikata samoin kuin tavallista sokerikakkupohjaa, koska pohjasta tulee tosi pehmeä. Mutta samasta syystä se ei välttämättä leikkaamista kaipaakaan! Kunhan vaan muistaa kostuttaa pohjan hyvin.


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun pinnassa pysyy hetken aikaa vatkaimella tehty kahdeksikko.


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi.


Kaada taikina uuninpelille ja kopauta peltiä muutaman kerran pöydän pintaan, jotta ilmakuplat nousevat pois.


Levitä taikina tasaisesti pellille.


Paista kakkupohjaa 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Tai niin kauan, kunnes pinta on ruskea. Laita pöydälle leivinpaperi, ja ripottele sen päälle sokeria kakkupohjan kumoamista varten.


Kippaa paistunut kakkupohja sokeripaperin päälle ja irroita leivinpaperi.


Jos tosiaan haluaa tumman kakkupohjan, kannattaa käyttää esimerkiksi Van Houten -merkkistä kaakaojauhetta tai jotain muuta tummempaa jauhetta. Tähän pohjaan on käytetty  2 ruokalusikallista Oboy-jauhetta ja se ei kyllä näy missään!

2 kommenttia:

  1. Iso kiitos vielä kakkuopastuksesta puhelimitse :)
    Pohja oli hyvä vaikka sitten mentiinkin metsään kostutuksen kanssa =P

    Koputtelut ja sokerit leivinpaperille jäi kyllä laittamatta mutta ei se midi :D

    VastaaPoista
  2. Täällä taas, katsastamassa huomiselle että miten se ohje nyt menikään :D Toivepostaus erilaisista täytekakkutäytteistä ;)

    VastaaPoista